Miten matemaattisen, loogisen ajattelun ja intohimon valokuvaukseen voisi yhdistää työelämässä?
Sitä mietti myös Janette Pyörre, kun hän perhevapaiden jälkeen hakeutui Kokkolan aikuiskoulutuskeskuksen suunnitteluassistentin koulutukseen. Aikoinaan arkkitehdinkin ammattia mielessään väläytellyt nuori nainen huomasi äkkiä löytäneensä oman alansa.
Oma asenne ja työkavereiden tuki auttoivat alkuun
Janette tutustui Meriukseen koulun kautta Teknisen suunnittelun perustutkinnon ryhmän kanssa. Yritysvierailu Meriuksella oli niin vaikuttava, että hän päätti hakea sinne työharjoitteluun. Valokuvauksesta kiinnostunut opiskelija vakuutti Meriuksen toimitusjohtaja Hannu Sarjan ja Hannu otti Janeten työharjoitteluun.
Koulussa opituista ohjelmistoista oli hyötyä työelämässä. Käytännön työt osoittautuivat harjoittelujakson alussa kuitenkin haasteellisiksi, koska kokemus suunnittelupuolelta puuttui. Hän pääsi eteenpäin muiden Meriuksen työntekijöiden neuvojen ja ohjeiden avulla.
Olin asennoitunut jo etukäteen niin, että annan tässä työharjoittelussa kaikkeni, Janette kertoo.
Oikea asenne tuottikin tulosta, koska harjoittelun päätyttyä hänelle tarjottiin työpaikkaa oppisopimuksella.
Menestyvät teollisuuden yritykset tarvitsevat muutakin kuin teknistä osaamista
Janette myöntää, ettei ollut aiemmin ajatellut, että hänen työpaikkansa voisi löytyä teollisuuden parista.
Vaikka olen Kokkolasta kotoisin, paikallisen teollisuuden suuruus yllätti. En ollut oikeastaan edes ajatellut, mitä työpaikkoja teollisuuden saralta voisi minulle löytyä.
Janette rohkaiseekin työnhakijoita olemaan rohkeita ja kokeilemaan kepillä jäätä muistakin kuin tutuista paikoista.
Kyllä teollisuudesta löytyy työpaikkoja naisille ja muillekin kuin teknisen koulutuksen osaajille. Niitä pitää osata vain etsiä, Janette vinkkaa.
Kokonaisuuden hahmottaminen ja yritysmaailman ymmärtäminen kulkevat käsi kädessä
Kokonaisuuden ymmärtäminen auttaa havainnoimaan asioita eri tavalla. Ajatusmaailma yksittäisten asioiden tekemisessä muuttuu, kun ymmärtää kontekstin. Tällöin asioiden kehittäminen tapahtuu luonnollisesti ja oikeaan suuntaan.
Janette onkin avoin kehittymiselle.
Meriuksella kannustetaan kysymään ja ideoimaan. Ääneen sanomalla asiat kehittyvät ja muutosta tapahtuu. Oma persoonani on kyllä kasvanut ja kehittynyt Meriuksella työskennellessäni valtavasti, hän toteaa.
Vastuun antaminen on suuri luottamuksen osoitus
Työharjoittelusta ja oppisopimuksesta lähtenyt ura ampaisi kunnolla nousuun, kun Janette nimitettiin viestintäkoordinaattoriksi.
Oma ajatusmaailmani koki murroksen, kun minulle annettiin vastuuta. Epävarmoina hetkinä minulle on kerrottu syvällisemmin asioita ja tuettu oman osaamiseni esilletuomisessa. Tämä on tuonut minulle ihan uudenlaisen ymmärryksen yritysmaailmasta, Janette kiittelee.
Kuka Janette?
- Syntynyt vuonna 1990
- Kotoisin Kokkolasta
- Perhe: Aviomies ja 4- ja 6-vuotiaat tyttäret, sekä koira
- Koulutus: Ylioppilas, Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus ja Teknisen suunnittelun perustutkinto (Suunnitteluassistentti), johon valmistui helmikuussa 2018 Meriuksen oppisopimuksen kautta
- Harrastukset: Lenkkeily, jooga ja valokuvaus (kuvamaan pääsee onneksi myös työn kautta)
- Töissä Meriuksella tammikuusta 2017 lähtien, toimii nykyisin viestintäkoordinaattorina