fbpx

Työpaikka? Harjoittelupaikka? Diplomityö?

Tervetuloa tapaamaan meitä ja muita KIP & AIP alueen toimijoita Recruiting Active People – eli RAP-rekrytointitapahtumaan Ouluun ti 8.10. Tule tutustumaan alan suunnittelu- ja konsulttialan freshiin toimitatapaa. Alkaisiko työurasi tehdassuunnittelun parissa, ratkaisukeskeisen kyseenalaistajan ja ennakkoluulottoman suunnittelukonsultin mukana?

MERIUS OY ON MUKANA REKRYTAPAHTUMASSA, JOKA YHDISTÄÄ KOKKOLAN JA PIETARSAAREN SUURTEOLLISUUSALUEET SEKÄ OULUN YLIOPISTON OPISKELIJAT

MITÄ: RAP-rekrytapahtuma; kahden Pohjanmaalla sijaitsevan kansainvälisen suurteollisuusalueen (KIP & AIP) yhteinen rekrytointitapahtuma
MISSÄ: Tellus Innovation Arena, Oulun yliopisto
MILLOIN: ti 8.10.2019 klo 10-15

Kokkola Industrial Park (KIP) ja Alholmen Industrial Park (AIP) ovat kaksi korkeatasoista suurteollisuusaluetta Pohjanmaalla. Suurteollisuusalueille on sijoittunut 25 tuotannollista toimijaa sekä noin 100 palveluyritystä tukemaan tuotantolaitoksien ydintoimintoja. Alueilla työskentelee yhteensä noin 4 300 työntekijää, ja kesäaikaan jopa 500 kesätyöntekijää.

Suurteollisuusalueiden yritykset tulevat RAP-tapahtumaan esittäytymään sekä kertomaan toiminnastaan ja mielellään keskustelevat opiskelijoiden kanssa, mitä uramahdollisuuksia heillä on tarjota. Yrityksillä on harjoittelu-, diplomityö- ja kesätyömahdollisuuksia ja jopa avoimia työpaikkoja tarjolla. Mukana tapahtumassa mm. seuraavat yritykset: Boliden, Freeport Cobalt, Merius, Cabb, Kokkolan Energia, Tetra Chemicals Europe, Yara Suomi, OSTP, UPM, Billerud Korsnäs, Baltic Yachts sekä Beamex.

Laita päivämäärä, tiistai 8.10., muistiin ja tule paikalle RAP-tapahtumaan Oulun Tellukseen!

Ps. Rap-artistit MC Alamaa ja MC Kajo esiintyvät Telluksen Stagella tapahtumapäivänä ja esittävät rekrytapahtumalle tekemänsä RAP-biisin!

Kahvitarjoilu!