Merius Oy palvelee paikallisesti nyt myös Oulun seudulla. Uusi avattu toimipisteemme sijaitsee Technopoliksen keskustan kiinteistössä.
”Ouluun sijoittumalla kykenemme palvelemaan sujuvammin myös Oulunseudun asiakkaitamme. Aloitamme Oulussa kahden vakituisen henkilön voimin ja syyskuun lopulla vahvuus kasvaa kolmeen henkilöön. Johto ja toimialapäälliköt toimivat myös säännöllisesti Oulun toimistolta käsin. Kasvumme on ollut tasaista useita vuosia ja viime vuosien korkea suhdanne on synnyttänyt myös teknisen suunnittelun alalla osaajavajeen. Toimipisteet kahdella paikkakunnalla luovat meille uusia mahdollisuuksia työtehtävien sijoittumisten sekä uusien rekrytointien suhteen.”
Hannu Sarja, CEO